Tietoja Sandvik Coromantista

Emme ole pelkästään metallin lastuamistyökalujen valmistajia, sillä olemme myös huomisen suunnittelijoita. Alan jokainen haaste on meille kutsu keksiä uutta, tehdä yhteistyötä ja luoda ratkaisuja, jotka edistävät kehitystä.

Tarjoamme metallin lastuamistyökaluja, huippulaadukkaita palveluita ja uusinta koneistustekniikkaa. Nämä kaikki ovat keskeisiä tekijöitä, mutta valmistuksessa onnistuminen vaatii muutakin kuin laitteita. Se edellyttää kulloistenkin tarpeiden tunnistamista ja oikean tasapainon löytämistä arvoketjussa oikeaan aikaan. Se on pätevien henkilöiden kokoamista yhteen ja tiedon jakamista kaikille. Se on yli 80 vuoden aikana kertyneen kokemuksen hyödyntämistä ja samalla vastuullisen tulevaisuuden edistämistä. Uskomme, että valmistuksessa kannattaa käyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, joka johtaa pitkällä tähtäimellä terveellisiin tapoihin. Uskomme siis manufacturing wellness ‑periaatteisiin.

Tätä manufacturing wellness merkitsee meille

Manufacturing wellness on ajattelutapa. Siinä arvostetaan ennen kaikkea valmistusalan tasapainoa ja hyvinvointia. Se auttaa yrityksiä menestymään, sopeutumaan ja saamaan aikaan pysyviä muutoksia. Noudatamme tätä ajattelutapaa kaikessa toiminnassamme asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa. Uskomme, että seuraavat tavat johtavat manufacturing wellness ‑valmistukseen muun muassa pienentämällä kustannuksia, vähentämällä resurssien haaskaamista, parantamalla tehokkuutta ja kierrätystä sekä tasapainottamalla arvoketjuja:

Toimintamme

Työkaluratkaisujen toimittaminen tekniikan alan toimijoille kaikkialla maailmassa on ydinliiketoimintaamme. Se on kuitenkin vain pieni osa kaikkea sitä, mitä teemme. Kehitämme aktiivisessa yhteistyössä kumppaneidemme kanssa edistyksellisiä tekniikoita, jotka parantavat tuottavuutta. Räätälöimme palveluita ja prosesseja, jotka madaltavat esteitä, ja suunnittelemme työkaluja kulloiseenkin tarpeeseen.

[object Object]

Metallin lastuamistyökalut

Tuotevalikoimamme perustuu metallin lastuamistyökaluihin. Olemme keskittyneet niihin perustamisestamme saakka. Olemme siitä lähtien asettaneet alan mittapuita ja viitoittaneet tietä muille. Valmistamme vuosittain tuhansia pitimiä, teriä, työkaluja ja muita varusteita muun muassa poraukseen, jyrsintään ja sorvaukseen. Koska pystymme valmistamaan räätälöityjä innovaatioita, voimme vastata asiakkaidemme ja kumppaneidemme yksilöllisiin vaatimuksiin tarkasti.

[object Object]

Ratkaisut teollisuudelle

Yhteisten ponnistustemme pohjalta on syntynyt edistysaskelia, joiden avulla asiakkaat voivat pysytellä kysynnän edellä muun muassa ilmailu- ja autoteollisuudessa, öljy- ja kaasuteollisuudessa, lääketeollisuudessa sekä muilla erittäin suurta tarkkuutta edellyttävillä aloilla. Yhdessä voimme kattavan tekniseen ja mekaaniseen osaamiseen perustuvan tietopohjan avulla tarjota laajan valikoiman lastuamistyökaluratkaisuja, -tekniikoita ja -palveluita, jotka on räätälöity yksilöllisiin liiketoimintavaatimuksiin.

[object Object]

Digitaalinen koneistus

Kiivastahtisella ja jatkuvasti kehittyvällä alalla on keskeisen tärkeää pysyä alan haasteiden ja muutosten tasalla. Siksi tarjoamme asiakkaillemme ja kumppaneillemme kattavan valikoiman digitaalisia koneistusratkaisuja. Kattava CoroPlus®-sarjamme on kehitetty sopimaan yhteen muun muassa GibbsCAMin, Autodeskin ja muiden johtavien integraatioiden kanssa. Edistyneet ohjelmistomme, työkalumme ja neuvontapalvelumme ovat yritysten tukena digitalisaation edistämisessä, kuten suunnittelussa, suorituskykyanalyysissa ja työkalulogistiikassa.

[object Object]

Koneistusosaaminen

Meillä on yli kahdeksan vuosikymmenen ajalta ja lukuisista kumppanuuksista kertynyttä käytännön kokemusta, joten tunnemme metallin lastuamisen ja koneistuksen läpikotaisin. Olemme tuoneet laajan teknisen asiantuntemuksemme kaikkien saataville, jotta yhä useammat valmistusalan yritykset voisivat saavuttaa menestystä. Resurssimme ja neuvomme auttavat ratkaisemaan niin jokapäiväisiä kuin monimutkaisiakin koneistusongelmia sekä selkeyttämään työkaluihimme ja ratkaisuihimme liittyviä kysymyksiä esimerkiksi katkaisun, uranjyrsinnän ja kierteityksen saralla.

[object Object]

Palvelut

Olemme siellä missä asiakkaammekin. Olemme aina heidän tukenaan ja tavoitettavissaan. Olemme perustaneet eri puolille maailmaa Sandvik Coromant ‑keskuksia, joissa tarjoamme käytännönläheisempää tukea ja opastusta. Olemme perustaneet myös laitoksia, joissa kierrätämme ja kunnostamme kuluneita kovametalli- ja anturityökaluja. Muihin tarjoamiimme palveluihin lukeutuvat konsultointi, koulutusohjelmat, logistiikkatuki ja verkkoratkaisut.

[object Object]

Vastuullisuus

Pyrimme olemaan vastuullisen yrityksen lisäksi myös vastuullinen edelläkävijä, joka vauhdittaa oman liiketoimintansa ohessa koko alan kehitystä. Olemme julkaisseet kunnianhimoisten tavoitteidemme tueksi globaalin etenemissuunnitelman, jolla varmistamme, että vastuullisuus huomioidaan kaikilla liiketoimintamme osa-alueilla. Jakamalla yhteistä tietoamme ja innovaatioitamme avoimesti voimme muun muassa pienentää ilmastovaikutuksia, tukea resurssien kierrätystä sekä asettaa uusia mittapuita vastuulliselle ja oikeudenmukaiselle valmistukselle.

[object Object]

Sandvik Coromant lukuina

1700+

patenttia

2500+

uutta tuotetta vuodessa

54000+

saatavilla olevaa tuotetta

”Jotta voi saavuttaa urallaan menestystä, täytyy etsiä yritys, jossa voi kehittyä, joka on avoin ja läpinäkyvä ja jonka toiminta perustuu oikeille arvoille. Minulle se tarkoittaa Sandvik Coromantia.”

Helen Blomqvist

Sandvik Coromantin pääjohtaja

Työntekijämme

Kaikki toimintamme perustuu työntekijöidemme panokseen. Juuri heidän kiinnostuksensa innovointia, vastuullisuutta, optimointia ja tekniikkaa kohtaan on auttanut meitä saavuttamaan alamme edelläkävijäaseman. Ja mikä tärkeintä, juuri työntekijöidemme ja yhteistyökumppaneidemme ansiosta olemme onnistuneet saamaan aikaan pysyviä myönteisiä muutoksia koko alallamme. Meillä on toimintaa yli 150 maassa, ja työllistämme noin 8 000 henkeä, joten joukkoomme on helppo liittyä.

Perintömme

Yrityksemme perustettiin Ruotsin Sandvikenissä vuonna 1942, minkä jälkeen olemme pyrkineet jatkuvasti parantamaan toimintaamme ja kehittämään alaa mullistavia innovaatioita yhdessä kaikkien kumppaniyritystemme kanssa. Tarinamme alkoi sementoiduista kovametallityökaluista, minkä jälkeen olemme kehittäneet kääntöteriä, pinnoitettuja lastuamistyökaluja, pikavaihtotyökaluja, lastuamisnestettä suurella paineella käyttäviä järjestelmiä ja digitaalisiin ratkaisuja. Seuraavat mullistavat innovaatiomme odottavat löytämistään.

Perintömme

account_circle
Luo tili chevron_right

Tee tilaukset, tarkastele hintoja ja tarkista työkalujen saatavuus

mail
Tilaa uutiskirjeemme chevron_right

Liity meihin. Pysy ajan tasalla.

account_circle

欢迎,